Mikä?
Galaxy Invader on nimi ja lupaus. Mitä muuta kuin avaruuskultaa tällaiselta elokuvalta
voi odottaa, jos sen nimikin jo lupaa galaktisia tunkeutujia. Tähän soppaan kun
heittää vielä sekaan 80-luvun, pienen budjetin ja ison köntin juustoa, voiko
keitos edes olla muuta kuin maukas?
Miksi?
Päätin elokuvaillan
jännitykseksi ulkoistaa elokuvan valintavastuun toisaalle peläten joutuvani
kärsimään Maissilapset-leffan tai
vastaavan oksettimen äärellä, mutta katseltavakseni koituikin tämä teos. Vaikka
olin (ilmeisesti) nähnytkin tämän elokuvan jo joskus aiemmin, oli
muistinvirkistys miellyttävä kokemus.
Millainen?
Galaxy Invader on tarina ankarasta alkoholismista, synkeästä sovinismista, piinaavasta perheväkivallasta ja ennen kaikkea
punaniskoista ja vihreästä avaruusmiehestä. Maahan iskeytyy ufo ja ufosta
ulostautuu vihreä humanoidi. David näkee ufon pakkolaskun ja soittaa
viiksekkäälle ja varsin vähäfoliohattupäiselle ufo-ekspertille, tri Tracylle
asiasta. Yhdessä he lähtevät selvittämään mysteeriä.
 | |
| Flanellin voimaan luottava David ja viiksekäs ufoharrastelija tri Tracy nyhtävät tietoa tyhmältä naiselta. |
Toisaalla, kuin jossain perisuomalaisessa klassikossa, juoppoisäperkele, Joe, kyykyttää kännissä perhettään ja lähtee riidan päätteeksi karkaavan tyttärensä perään haulikko toverinaan antamaan oikein isän kädestä. Takaa-ajo johtaa metsään, jossa juoppo näkee vihreän miehen ja ampuu siltä pallon irti. Juoppo ja hänen kyseisen välikohtauksen nähnyt hämmentävän vanhan näköinen poikansa kokevat pallon aarteeksi ja kutsuvat Punaniskakeisarin arvioimaan pallon hintaa. Punaniskakeisari, Frank, onkin bisnesmiehiä ja älyää että itse avaruusoliostahan saisi vielä sen palloakin kovemmat rahat, joten punaniskojen alien-jahti saa lähtölaukauksen. Sanomattakin lie selvää, että punaniskojen ja tieteen tiet menevät ristiin.
 | |
| Galaktisen tunkeutujan ja punaniskojen konfliktin tuiskeessa kipinöiviä ammuksia laukova avaruuspyssy laulaa kuin Reijo Hirvelä jyhkeimmillään; vahvasti ja pelkoa herättäen. |
Tästä kehkeytyy mukiinmenevä paskaralli, jossa naiset ovat tyhmiä ja niitä alistetaan, kiväärit ja avaruuspyssy laulavat ja hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan. Elokuvan toteutus onkin varsin tuttua pienen budjetin paskaleffa-laatua, eli näyttelijät ovat jähmeitä, dialogi tahmeaa ja meno on makoisaa mähmää. Äänipuolella elokuva onnistuu montaa kilpailijaansa paremmin; elokuvan musiikit miellyttävät korvaa ja dialogista saa jopa selvää, mikä ei ole ensinkään itsestäänselvää tämän budjetin elokuvissa. Muistettavia hahmoja elokuvassa on ainakin yksi: litrahuuli-Joe. Hänen hessuhopomainen karismansa, uskomaton moraalittomuutensa ja puhdas kyrpämäisyys tekevät hänestä kunnon niljakkeen, jonka viittaa Richard Ruxton kantaa mestarin elkein.
 |
| Vakuuttava Viinamäen Joe ja Perähikiän Punaniskakeisari/bisnesmoguli -Frank puhuvat miesten juttuja joista vähä-älyiset pillut eivät nyt mitään ymmärtäisikään. |
Mitä elokuvan heikkouksiin tulee, lienee vaisuus Galaxy Invaderin suurin kompastuskivi. Mitään todella päräyttävää ei elokuvassa tapahdu ja ylilyöntejä on harmittavan vähän. Meno ei myöskään ylly kovinkaan veriseksi ja väkivalta on verraten vähäistä, mikä on selkeä miinus -- lieko laiskuus vai budjetti rajoittanut hurmeen määrää. Elokuvan hirviökään ei pääse kunnolla rymyämään ja tuntuu muutenkin jäävän melko helpolla punaniskojen kurmottamaksi. On sillä sentään hohtava pallo.
 |
| Hohtavat pallot ovat tulevaisuus. |
Mistä elokuva muistetaan?
Mieleeni jäi erityisesti
löyhän moraalin omaavan juoppolalli-Joen edesottamukset. Lisäksi viimeisessä
kohtauksessa oleva ”rotkoon” lentävä ”ihminen” on köyhyydessään
sydäntälämmittävä ja polttautui mieleni silmille katseltavaksi ajoille
tuleville. Itse elokuvan loppu onnistui myös pysäyttämään masentavuudellaan.
 |
| Kuvat eivät tee oikeutta tälle kohtaukselle. Se pitää Kokea. |
Tuomio?
Galaxy Invaderissä on oikeita ainesosia tarpeeksi tehdäkseen siitä
viihdyttävän hutun, muttei tarpeeksi
tehdäkseen siitä herkullista Elämystä. Hyppysellinen avaruuskultaa siis.
Arvosana: 7/10
Ohjaaja: Don Dohler
Käsikirjoittaja: Don Dohler
Julkaisuvuosi:1985
Kesto: 79 minuuttia
Maa: Yhdysvallat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti