WINTERBEAST (1991)

IMDb
Traileri

Mikä?

Winterbeast on äärimmäisen, äärimmäisen minimaalisella budjetilla eli tyystin nimettömillä näyttelijöillä ja kädettömillä kuvaajilla ja äänimiehillä siunattu kauhukertomus riivatuista toteemipaaluista, jotka tappavat ihmisiä pienessä, synkässä ja pohjoisessa kylässä. Kuka on manannut kuolettavat toteemipaalut eloon ja kuka – jos kukaan – kykenee tekemään pelottavalle paalukauhulle lopun?

Miksi?

Törmäsin leffaan netissä ja olin siltä seisomalta myytyä miestä. Kuka muka ei tahtoisi katsella elokuvaa, jossa pääpahiksina on katras kuolettavia toteemipaaluja ja jossa on niin amatöörimäinen näyttelijäkaarti, ettei näyttelijöistä yksikään ole näytellyt "näyttelijäuransa" aikana missään muussa elokuvassa kuin siinä nimenomaisessa tekeleessä? Hämmentävää ja suorastaan kiimaista mielenkiintoa eeppistä Winterbeastia kohtaan synnytti myös se, että pätkän IMDb-arvosana on herra paratkoon 5,8 pistettä. Se jättää pistetaulukossa taakseen jokaisen aikaisemmin arvostelemistamme elokuvista – Woodchipper Massacrea myöten. ;_;

Millainen?

Hyytävästi surrealistinen ja eroottisesti kauhistuttava 80-minuuttinen trippi ujeltavan syrjäseutukauhun sysimustaan maailmaan.

Kaiken aloittaa groteski painajainen, jonka elokuvan päähenkilö, ylikonstaapeli Bill Whitman, joutuu kauhukseen näkemään. Piinaavassa painajaisunessaan Bill löytää ystävänsä istumasta pimeässä huoneessa. Bill kysyy, voiko tämä hyvin, mihin ystävä vastaa myöntävästi ja kääntää sitten leveästi hymyillen katseensa päin Billiä... jolloin paljastuu, että ystävän naamasta on iho syöpynyt pois. Taustalle ilmestyy tällöin jonkin sortin lihaluuranko, joka ryhtyy uhkaavasti muristen heiluttelemaan lonkeromaisia käsivarsiaan ylös ja alas ikään kuin tanssahdellen. Billin ystävä reagoi lihaluurangon läsnäoloon repäisemällä vatsansa nahkaa kehostaan irti. Tätä kaikkea säestävät uhkaava syntikkamusiikki ja Billin tuskaiset huudot.

 

Ei liskojen, vaan syöpyvän ihon yö.

Alku on toisin sanottuna päräyttävä kuin ensimmäinen siemaus huoneenlämpöistä Jorma-viiniä.

Unestaan toivuttuaan ylikonstaapeli Bill saapuu työpaikalleen eli piskuiselle poliisiasemalle, jossa Billin kanssa on töissä ainoastaan metsänvartija Stillman – viriili, villi ja suulas pikkumies, joka pitää aurinkolaseja päässään ympäri kellon ja joka selailee työajallaan jatkuvasti pornolehtiä. Syy miesvajeeseen on kohtalokas: eräs metsänvartijoista on kateissa. Se ei kuitenkaan hämmästyttävästi tunnu Billiä ja Stillmania erityisesti huolestuttavan; sen sijaan, että kaksikko lähtisi etsimään kadonnutta metsänvartijaa metsästä, he sopivat lähtevänsä etsimään kadonnutta miestä vasta seuraavana aamuna ja alkavat kaikessa rauhassa ja harmoniassa sitten siemailla Stillmanin viskiä työajan aikana.

 

Ylikonstaapeli Whitman selailee Stillmanin pornolehteä,

jonka joka ikinen aukeama on tarrautunut umpeen.

Sitten ruutuun pärähtävät tissit (ja uhkaava syntikkamusiikki). Tissit ovat kiharahiuksisen bruneten, joka on vaihtamassa vaatteitaan jonkinmoisessa mökissä. Mökin ikkunasta tulee läpi verinen käsi. Käsi kuuluu kolossaaliselle toteemipaalun muotoiselle muovailuvahamonsterille, joka tappaa bruneten naisen paiskaamalla tästä tehdyn muovailuvahanuken päin muovailuvahamökin seinää.

 

Lukekaa pelko näyttelijättären kasvoilta.
 

Viskinjuonnin jälkeen ylikonstaapeli Whitman ja metsänvartija Stillman käväisevät Wild Goose Lodges -nimisessä mökkihotellissa, jossa Whitman pyytää Wild Goose Lodgesin omistajaa eli punaraitapukuista, harmaahiuksista ja kähisevä-äänistä Dave Sheldonia sulkemaan mökkihotellin sen tähden, että eräs metsänvartijoista on kadonnut ja että myös Wild Goose Lodgesin asiakkaat voinevat olla vaarassa kadota. Sheldon ei kuitenkaan suostu Whitmanin vaatimukseen; hän pitää moista pyyntöä ennenaikaisena sellaisena. Toisaalla Stillman juo kaljaa kahden vanhuksen pöydässä. Läsnä on myös täysin päälleliimattu tappelukohtaus, jossa kaksi eräjormaa hakkaa toisiaan muutaman sekunnin ajan turpaan.

 

Dave Sheldon on rahanahne mies.

Kelataan eteenpäin. Kaksi flanellipaitaista ( ) naikkosta vaeltaa vuorella. Maa alkaa yhtäkkiä järistä ja sen sisältä kuoriutuu ulos karvainen, suurisilmäinen otus, joka vetää toisen vaeltajista mukanaan... ken tietää minne.

 

Tämä peto haluaa naisen maansisäiseen reikäänsä.

Toisaalla kuuluu eläimellistä ulinaa ja hehkulampun valot valahtavat sinisiksi.

Hirviöistä seuraava on ekstraterrestriaalisen olion näköinen moniraajainen jättiläinen, joka ulvoo lailla haukan ja sylkee suustaan tahmaista kuolaa ja katkaisee epäonniselta, muovailuvahasta veistetyltä vuorikiipeilijältä pään irti.

 

Ekstraterrestriaalinen metsan eläin.

"Juoni" rullaa eteenpäin ylikonstaapeli Whitmanin ja Wild Goose Lodges -mökkihotellin omistajan riitelyllä. Whitman on nyt tosissaan huolissaan kylän turvallisuudesta ja on siksi liimannut ympäri kylää lappuja, joissa kehotetaan turisteja ja paikallisia pysymään poissa vuorilta. Wild Goose Lodgesin omistaja, Sheldon, on kuitenkin käynyt repimässä niitä kyseisiä lappuja pois näkyvistä – hän on näet huolissaan siitä, että moinen pelottelu vie Wild Goose Lodgesilta asiakkaat pois. Whitman ei Sheldonin käyttäytymisestä tietenkään pidä, ja kaksikon välit kiristyvät entisestään.

Naispuolinen metsänvartija Bradford on seuraavaksi pinteessä. Hän on kävelemässä metsässä ja löytää sieltä Sheldonin isoisoisän haudan. Bradford avaa haudan paatuneen nekrofiilin elkein. Sheldonin isoisoisä ei pidä siitä. Sheldonin isoisoisä nousee haudastaan ja raatelee Bradfordin kuoliaaksi.

 

Metsänvartijatar Bradford, miksi avasit hautani?

Wild Goose Lodges -mökkihotellilla Sheldon (ja nimenomaan Sheldon – ei enää Sheldonin isoisoisä) hyväilee menehtyneen Bradfordin kasvoja, työntää kätensä tämän kaulasta sisään ja tekee tälle sitten "bitch slapin". Tämän aktin jälkeen Sheldon pistää kaunismelodisen lastenlaulun soimaan ikivanhasta gramofonistaan, asettaa klovnin maskin naamalleen ja ryhtyy sitten paijailemaan arkaaista naisihmisen kalmoa, jolla on flanellipaita yllään.

 

Sheldon kera ultimaattisen puumanaisen.

Matti ja Teppo olivat väärässä. Kaiken takana ei suinkaan ole nainen, vaan Sheldon, joka nyt nauraa sadistisesti ja jonka pää leimahtaa sen jälkeen liekkeihin ja palaa poroiksi. Se siitä kliimaksista.

Nälkäinen ja ruma dinosaurus jahtaa Stillmania ja Whitmania jonkinmoisella hylätyllä asuinalueella. Saurus puraisee Stillmanilta pään irti, mutta Whitman – joka vajoaa juoksuhiekka-ansaan mutta kykenee nousemaan sieltä ylös – selviytyy kuumottelevasta tilanteesta naarmuitta. Toisaalla painajaismainen, suurikokoinen lintu, jonka siivet kasvavat sen kynsistä, piinaa elokuvan traagista ja intellektuellia kakkossankaria, farkkutakkista Charlie Perkinsiä. Perkins kykenee kuitenkin karkaamaan linnun luota ja käy sen jälkeen sytyttämässä muuan toteemipaalun tuleen. Oliko se siinä?

 

Stillman kokee kohtalon karmean.
 

Ei, sillä jäljellä on vielä itse ~WINTERBEAST~, joka on ihmisen mallinen, matalaäänisesti muriseva otus, jolla on sarvet. Toisin sanoen kyseessä on näyttelijä kymmenen euron hintaisessa demonimaskissa ja kiharassa peruukissa. Ikään kuin transu halloween-pippaloissa. Kertova, koskettava ja traaginen lopputaistelu, jossa ylikonstaapeli Whitman ja farkkutakkisankari Charlie Perkins taistelevat ~WINTERBEASTIA~ vastaan viimeisillä voimillaan, on entistä eeppisempi siksi, koska siitä on mykistetty sankareiden puhe pois. Talven peto on päihitetty.

Mistä elokuva muistetaan?

Vaikea uskoa, notta yhtään mistään, mutta henkilökohtaisesti Winterbeast (siis elokuva – ei samaa nimeä kantava loppuvihollinen, vaikka no, miksei sekin) iskeytyi sisimpääni lähestulkoon ensisuudelmani lailla. Oli zombia, alienin näköistä jättiläistä, dinosaurusta, elävää toteemipaalua, painajaismaista lintua, hullunkurisesti tanssahtelevaa lihaluurankoa, tissejä, kalmojen hyväilemistä, suurisilmäistä otusta, juustoista dialogia, unohtumattomia näyttelijäsuorituksia ja hyytäviä syntikkasävelmiä ja vaikka mitä. Eritoten leffan tunnusmusiikki, jota ei ikävä kyllä YouTubesta löydy, jää tehokkaasti soimaan päähän. Hahmoista ikimuistoisina voi pitää Sheldonia, Whitmania ja Stillmania, joista etunenässä Sheldon oli liekeissä läpi elokuvan.

 

~WINTERBEAST~

Tuomio:

Winterbeast on tapaus, jota moni ei välttämättä arvosta, ja ymmärrän sen kyllä. Lilliputtibudjetin takia pätkä voi olla joillekuille liian alkeellista katseltavaa: ääniraidan äänenvoimakkuus vaihtelee, valotuksessa on ongelmia ja viimeistään muovailuvahakohtaukset karkoittanevat tiukkapipoisimmat katselijat ripeästi elokuvan ääreltä pois. Minua nämä seikat eivät kuitenkaan häiritse. Ennemmin antaisin noottia juonellisista epäloogisuuksista, joita elokuva oli pullollaan. Olen valmis antamaan nekin synnit yhtä kaikki anteeksi, koska Winterbeastissa yksinkertaisesti oli sitä jotain. Elokuva on kuin David Lynchin Twin Peaks, jonka Lynch luovutti jo ennen synnytystä adoptoitavaksi Polonian maanmainioille veljeksille. Ja se on – hyvät naiset ja herrat – todella paljon sanottu, se.

Kuten posteri sanoo: "It must be seen to be believed..."

Arvosana: 9/10


 
Ohjaaja: Christopher Thies
Käsikirjoittaja: Christopher Thies
Julkaisuvuosi: 1991
Kesto: 80 minuuttia
Maa: Yhdysvallat (?)



(Uutena lisänä on tosimiesten juomapeli nimeltä Kriteeribingo. Jos et tiedä, mitä kriteereillä tarkoitetaan, käy lukaisemassa sivustomme Q & A -sivu.)

KRITEERIBINGO: WINTERBEAST (1991)

Kolme hörppyä:
– flanellipaita (varoitus: tässä elokuvassa todella kuolettava kriteeri, sillä flanellipaitoja on paljon)– kaatuminen hädän hetkellä (nähtävissä mm. metsänvartijatar Bradfordin kuoleman yhteydessä)

Kaksi hörppyä:
– monsteriperspektiivi (nähtävissä tissejään esittelevän bruneten kuolinkohtauksessa)
– tupakanpoltto sisätiloissa (mm. Stillmanin ja Whitmanin alkukohtauksessa)
– Zippo (Stillmanilla on Zippo)

Yksi hörppy:
– intiaanit (elokuvassa ei varsinaisesti nähdä yhtään intiaania, mutta intiaanikulttuuri on vahvasti läsnä)
– luuranko (näitä riittää)
– metsä (ja näitä)
– poliisi

Pohjanmaan kautta:
– tissit (brunette nainen)

Winterbeast on siitä erikoinen paskaleffa, että siinä on kriteerejä verrattain vähän. No, mikäli pelottaa, ettei pelistä tule tarpeeksi kovaan känniin, voi aina ottaa ylimääräisiä, vapaaehtoisia huikkia, jos tahtoo. Ja Pohjanmaan kautta -kriteeri (eli tissit) on pahempi, miltä se saattaa kuulostaa. Kokemusta on.

Ei muuta kuin leffaa katselemaan ja juomapeliä pelaamaan!